Paahtimo Papu

Luomukahvia erottuvalla meiningillä

Paahtimo Papu on vuonna 2014 perustettu jyväskyläläinen pienpaahtimo, joka on tasapainoinen sekoitus parempaa ja kestävämpää kahvia. Papun intohimolla ja käsityönä pienissä erissä paahdettu pientilojen tuottama luomukahvi on löytänyt tiensä Jyväskyläläisten sydämiin. Dudejenkaan työpäivä ei lähde käyntiin ilman Paahtimo Papun toimittamaa vastapaahdettua kahvia.

Siirry sivustolle

Perustettu

2014

Sivustouudistuksia

3

Mitä teimme

  • UX/UI suunnittelu
  • Verkkokauppa
  • Ylläpito

Dude + Paahtimo Papu = Menestystä hyvän kahvin voimin

Papun ja Duden filosofioissa on paljon samaa, todennäköisesti siksi yhteistyö onkin ollut hyvin aktiivista ja antoisaa heti paahtimon aukeamisesta vuodesta 2014 lähtien.

Monta vuotta jatkuneen tiiviin yhteistyön aikana Papulaiset ja Dudet ovat ystävystyneet, rakastuneet, nähneet toistensa toiminan kasvun aitiopaikoilta ja viettäneet lukuisia illanistujaisia. Uusiakin kuvioita on viritelty ja erilaisissa projekteissa jeesattu puolin jos toisin.

Tälle erikoislaatuiselle suhteelle ei näy loppua.

Mitä tehtiin?

Papun toiminnan alkaessa, vuonna 2014, toteutettiin yksinkertainen WordPress -sivusto esittelemään paahtimoa ja sen pientä kahvilaa. Liiketoiminnan kasvaessa hurjaa vauhtia, päätettiin sivusto pistää täysin uusiksi vuonna 2016. Tällöin sivusto suunniteltiin tukemaan ilmettä johon Papu oli kasvanut ja sille toteutettiin verkkokauppa WooCommercella. Tuoreen sekä herkullisen luomukahvin tilaaminen kotiin oli vihdoin helppoa!

Koska vain muutos on varmaa, Paahtimo Papun toiminta jatkoi kasvuaan ja sivusto alkoi jäädä jälleen vanhaksi. Vuonna 2018 heräsi tarve uudelle sivustolle, jossa haluttiin säilyttää vanhojen sivustojen intohimoa ja käsityöläisyyttä edustava ilme, mutta näyttää aiempaa ammattimaisemmalle. Näinpä Dude toteutti innolla sivuston ja verkkokaupan kolmannen iteraation.

Asiakkaan palaute

Alusta asti nettimaailman asiat ovat sujuneet Duden poikien kanssa jouhevasti ja ammattitaidolla. Heillä on ajantasainen ja massasta erottuva näkemys toteuttamisesta. Tätä ominaisuutta olemme huolella käyttäneet hyväksemme uudistuneilla nettisivuilla sekä verkkokaupassa. Intohimolla tehdyn työn fiilis on saatu hyvin paahtimon nettisivuille.

Kaikki yhteistyö muutenkin sujui ja sujuu edelleen mutkattoman kevyesti ja nopasti. Avun on saanut heti, jos ongelmia on ilmennyt nettisivujen päivittämisessä tai verkkokauppaan liittyen. Tiedoksi vaan muille, ei ole tarvetta vaihtaa tekijöitä toisiin. #seonhienoo

Paahtimo Papun Virpi Virpi Hyvärinen, yrittäjä yrityksestä Paahtimo Papu

Katso myös nämä

Ylva

  • design
  • integraatio
  • multisite
  • verkkosivut
  • ylläpito