Tulos

Rohkeasti massasta erottuva sivusto alan uranuurtajille

Tulos on yksi suomen vanhimpia digitaalisen liiketoiminnan rakentajia, joka on saanut alkunsa alansa kovimpien ammattilaisten yhdistäessä voimansa. Sateisena päivänä Helsinkiläisessä oluthuoneessa syntynyt Tulos on kasvanut neljän perustajan yhteenliittymästä 30 ammattilaisen yritykseksi.

Siirry sivustolle

Perustettu

2007

Mitä teimme

  • UX/UI suunnittelu
  • Verkkosivut
  • Ylläpito

Lähtökohdat

Olimme kuulleet nimen, mutta emme tienneet tarinaa Tuloksen takana. Lasse Larvanko, yksi yrityksen perustajista on tiivistänyt nimen syntyhistorian hienosti lauseeseen “Halusimme nimen, joka muistuttaa meitä siitä, mitä pyrimme asiakkaillemme tekemään”. Hieno nimi ja tarina! Kun Tulos otti meihin yhteyttä loppuvuodesta 2019 ja pääsimme sopimukseen projektista, oli meidän vuoromme näyttää että voimme tehdä saman tempun myös heille. Sivusto oli nimittäin jämähtänyt eikä vastannut enää kasvaneen liiketoiminnan tarpeita tai sitä mielikuvaa jota Tuloksesta haluttiin välittää.

Tavoitteet

Uudistuksella haluttiin luoda sivusto joka olisi yksinkertaisempi, houkuttelevampi ja korostaisi Tuloksen vahvaa osaamista. Yhtenä päätavoitteena oli erottua kilpailijoista, joiden sivustot ovat varsin geneerisiä eivätkä jää mieleen. Myös positiivisen työnantajamielikuvan antamiseen ja työnhaun helppouteen haluttiin kiinnittää huomiota, sillä alalla on suuri kilpailu kovimmista ammattilaisista.

Dudelaisten kanssa on helppo tehdä yhteistyötä ja projekti sujui todella mallikkaasti alusta loppuun saakka.

Tommi Karvinen, head of seo & cro yrityksestä Tulos

Ratkaisu

Rohkeasti erilainen sivusto ideoitiin Duden suunnittelijoiden ja asiakkaan projektitiimin yhteistyönä. Yhtenä visuaalisena keinona päädyttiin käyttämään jämäkkää keltaisen ja tumman sinisen yhdistelmää, jättämällä kuvapankista ostetun näköiset kuvat muille. Korostuvat isot otsikot, nostoalueet ja huolella valitut ikonit rikkovat kaavaa vahvasti tekstipainotteisella sivustolla.

Tuloksella tosiaan osataan tuottaa tekstiä ja blogistakin löytyy sisältöä aina perustamishetkestä lähtien! Kiinnitimmekin siis erityistä huomiota blogin toimivuuteen ja siihen, että vanhat hakukoneisiin indeksoituneet osoitteet eivät pääse muuttumaan syöden sivuston paikkaa hakutulosten kärjessä.

Sivuston ominaisuudet

Selkeä hallintapaneeli

Sivusto sisältöjen päivittäminen on tehty helpoksi modulaarisen rakenteen ansiosta, joka mahdollistaa uusien sivujen sekä asiakastarinoiden luomisen valmiiksi mietityistä visuaalisista alueista. Uusien blogikirjoitusten julkaiseminen on Tuloksen asiantuntijoille vaivatonta ja nopeaa.

Huippunopea latausaika

Viritimme sivuston latausajan huippukuntoon, koska mikään ei ole rasittavampaa kuin hitaat sivut. Myös Google arvottaa nopeaa latausaikaa päättäessään hakutulosten järjestyksen. Laadukkaalla teknisellä toteutuksella ja edistyneillä välimuistitekniikoilla saavutettiin niin nopea kokonaisuus, että sivun vaihtuminen käy lähes välittömästi.

Yksinkertaista työnhakua

Työnhaussa keskityttiin suoraviivaisuuteen ja päätettiin unohtaa perinteiset pitkät lomakkeet. Mitä tahansa positiota voikin hakea Tulokselle lähettämällä ainoastaan LinkedIn-profiilin osoitteen, muuta ei tarvita.

Asiakkaan palaute

Tulos Helsingin tavoitteena oli uudistaa verkkosivut ja tähän avuksi etsimme kumppania, jolta löytyy vahvaa WordPress-osaamista sekä visuaalista silmää. Heti projektin alusta lähtien Tulos ja Dude sai toistensa ajatuksista hyvin kiinni ja lopputuloksena syntyivät toimivat ja modernit verkkosivut. Dudelaisten kanssa on helppo tehdä yhteistyötä ja projekti sujui todella mallikkaasti alusta loppuun saakka. Projektin jälkeen olemme saaneet nopeasti apua ongelmatilanteissa verkkosivuston suhteen. Vahva suositus Duden tekemisestä!

Tommi Karvinen, head of seo & cro yrityksestä Tulos